Terkut kengurumaasta! Nyt oonkin sit jo siis takaisin Ausseissa, en jaany rajalla "poseen" (kiitos Edulle tasta loistavasta sanasta jota voi kayttaa aina rajaviranomaisten uhatessa) enka oo myoskaan enaa koditon eli kauhukuva siita etta asun lentokentalla teltassa kauhtuneessa takissa yksin hopotellen ei toteutunutkaan, aika hyva nain. Viisumihakuprosessikin etenee, ehka ei ihan ilman ongelmia mut etenee kuitenkin. Ekana mun piti nimittain hakea joku ylimaarainen todistus mun opiskelupaikasta yliopistolta ja hakea viisumia netissa ilman paikallista osotetta, jonka periaatteessa kuulemma pitais menna sujuvasti, mutta en paassytkaan eteenpain laittamatta siihen mitaan osotetta joten senkin kanssa jouduin vahan saatamaan. Sitten sainkin meilin, etta mun pitaa viela lahettaa immigrationiin mun passikopio ja todistus siita et oon maksanu overseas student health cover maksun, jonka siis oon maksanut jo kuukausia sitten (study abroad advisorin mukaan kukaan ei oo vastaanottanut moista meilia 11 vuoteen, mutta kai taa oli sit kuitenkin ainakin jossain maarin normaalia). Kun menin yliopistolle hakemaan kuittia tasta maksusta kavi ilmi, ettei mun lukukausimaksu ollutkaan mennyt kansainvalisena tilisiirtona suomen pankkikulujen vuoksi ihan kokonaisena perille vaan jouduin jonottamaan melko kauan jotta paasin maksamaan koululle viela 21 dollaria jotka tasta maksusta puuttui, etta sain sen kuitin ja paasin lahettelemaan viranomaisille lisatietoja. Lisaks mun ennalta hyvaksytyt kurssit menee tietenkin aikataulullisesti paallekain, joten viela joudun niiden kanssa saatamaan...Rakastan byrokratiaa! Mut eikohan taa tasta pikkuhiljaa lahde kayntiin kuhan vaan karsivallisyys riittaa tahan alkusahlinkiin.
Sen verran viel pitaa valittaa, etta mun lappari kai hajos nyt ihan kunnolla! Vein sen eilen korjaukseen, mutta tanaan aamulla sain vahan huolestuttavia uutisia sielta, koska edes ne tietokonenortit (ei siis millaan pahalla tama ilmaus) siella ei saaneet sita yhdistamaan nettiin tai ratkaistua kai muitakaan ongelmia, joita siina on ollut eli nyt pitaa selvittaa onks takuu voimassa ja jos ei oo niin oon aikalailla kusessa. Paska minilappari, en suosittele ikina kellekaan moista! Mutta katotaan nyt miten homma etenee.
Saavuttiin tosiaan perjantaina kahden bussissa vietetyn yon jalkeen Minnan kanssa ihan ihmisrauniovasyneina, jalat turvonneina kaikesta istumisesta ja ma taas vaihteeks vahan kipeena kultarannikolle Surfers Paradiseen. Rantaa on kilsatolkulla ja aurinko paistoi niin maan perkeleesti. Oltiin pari yota hostellissa siella silla aikaa kun laitoin viisumihaut alulleen ja kierrettiin asuntonaytoissa lauantain ratoksi. Alku tuntui tosi raskaalta kun yhtakkia piti alkaa hoitaa asioita ja etsia kamppaa pikku kuumeessa ja erittain vasyneena. Onneks Minna auttoi mua tosiaan viel pari paivaa, koska esimerkiks mun suuntavaisto ei oo tunnetusti mikaan paras mahdollinen ja muutenkin oon melko hidas kaikessa mita teen (ne jotka mut tuntee tietaa tan hyvin todeksi :D). Lauantaina loysin ihan potentiaalisen huoneen tosi kauniissa ja isossa talossa kavelymatkan paassa yliopistolta (en halunnu asuu kampuksella koska se on kalliimpaa eika kamppiksiaan siella voi oikeen valita), mutta siella olis asunut ilmeisesti omistajan aiti meidan opiskelijoiden kanssa enka olis viela tienny keita mun kamppikset tulis olemaan, joten paadyin kavelemaan sunnuntaiaamuna rinkka selassa viela yhteen asuntonayttoon, jossa paadyin sitten samantien muuttopuuhiin.
Minna lahti su aamuna (kauheeta oli taas sanoo yhet moikka moit ja jaahyvaiset vahaks aikaa) enka halunnu nukkua hostelleissa pakkaamassa ja purkamassa rinkkaa enaa yhtakaan yota sen jalkeen, eli onneks kavi hyva tuuri ja kamppa vaikutti kivalta. Asun nyt siis Southportissa n. kilsan paassa yliopistolta ja n.30min bussimatkan paassa Surfersista suloisessa ja rauhallisessa aussilahiossa palmujen keskella. Talo on aika iso, meilla on 2 kerrosta, paljon yleista tilaa, baari (jep, wtf?) takapihalla uima-allas, grillikatos, suunnilleen kolme puuta, muutamia liskoja ja isonokkaisia lintuja valilla vierailemassa. Mun huone on tosi pieni, mut siella on mulle kaikki tarvittava eli sanky, tuuletin (tarkein, toissapaiva oli vissiin kuumin ausseissa 1,5 vuoteen!), vaatekaappi, poyta, tuoli ja siina se sitten olikin. Ylakerta on meidan tyttojen, kamppiksina on saksalainen Charlotte ja hollantilainen Nicoline, jotka on tosi mukavia, alakerrassa asuu yks intialainen kundi (sen nimi on kai Harry? en oo ihan varma miten se kirjotetaan :D) ja joku aussikundi joka on nyt jossain matkoilla enka tieda siita mitaan. Yla- ja alakerrat on sen verran eristyksissa toisistaan etta kundeilla on omat kylppari, vessat, keittio ja ulko-ovi, ja meilla oma vessa, suihku ja keittio ja portaiden valioven saa lukkoon, mika sopii mulle erinomaisesti (ja kylla, baari on meidan kerroksessa jessss).
Tanne oon nyt jo suht koht hyvin asettunut, oli ihanaa purkaa rinkka kun tietaa ettei sita ainakaan toivottavasti vahaan aikaan tarvii taas pakata ja oon kyl tosi tyytyvainen mun paatokseen jaada tohon kamppaan. Nyt vaan viela kurssit, tietotekniset asiat ja viisumi kuntoon niin I'm all set. Huomenna lahden orientaatioretkelle Byron Bayhin, katsotaan mita siita tulee. Luvassa pitais olla ainakin opettelua surffaamaan (vihdoinkin, nyt mun on PAKKO kokeilla) ja kajakointia delfiinibongailun merkeissa (vaikka delfiinit onkin jo niiin nahty;). Sitten ens viikolla kurssit alkaa ja samoin ainakin toivottavasti ahkera opiskelu. Nain talla eraa, cheers!
maanantai 21. helmikuuta 2011
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
12.02.2011
Noniin! Nytpa saan taas kuulumiset vahan paremmin ajantasalle kun mun lappari koki jonkun ihmeparantumisen, ainakin toistaiseksi, pienen reistailun jalkeen. Vahan on ollut epaonnea teknisten laitteiden suhteen kun ensin kannykka vaan otti ja hajos ja nyt lappari on toiminut erittain epavakaisesti vahan aikaa..toivottavasti ei mee rikki lopullisesti, budjetti ei nimittain tosiaan riita enaa uuden elektroniikan ostelemiseen. (Ja pieni aidillinen neuvo tahan valiin: suosittelen lampimasti tarkastamaan ovatko puhelinnumerot omassa kannykassa tallennettuina sim-kortille..itsellenihan nain onnellisesti ei ollut vaikka olin mielestani tarkastanut asian, mulla ei siis talla hetkella oo juuri kenenkaan p.numeroita enaa, upsista vaan.) Mutta nyt ollaan siis Uudessa Seelannissa, oltu jo noin kolmisen viikkoa. Alotan paivittamisen Aasiasta saakka, joten ne ihan tuoreimmat kuulumiset ja papukaijamerkki niille reippaille ja ahkerille, jotka jaksaa lukea tan pivityksen loppuun saakka focused and alert :).
Gileilla ilmat muuttu melko sateisiksi ja tuulisiksi (mm. yhden trooppisen sadekuuron seurauksena melkeen koko Gili Trawangan suunnilleen tulvi) mutta saatiin onneks nauttia viela vahan auringostakin ja paastiin meidan snorklausretkelle, joka tosin ei kestanyt ihan niin pitkaan kun alunperin oli tarkotus, koska iltapaiva muuttui niin epavakaiseksi. Snorkalaaminen oli kuitenkin ihan parasta, nahtiin korallien ja kalojen seassa myos isoja merikilpikonnia, jotka uiskenteli meidan vieressa. Niin siisteja! Yhessa vaiheessa havahduttiin yhtakkia merenalaisesta elamasta minareetin rukouskutsuun, joka kuului snorklausputkesta (joo, en tieda miten se on mahdollista) meren pinnan alle ja noustiin vuorotellen pintaan ihmettelemaan mika meteli meidan snorklausputkista oikeen tunkeutuu. Aluks aattelin et oon tullu hulluks kun oon kuunnellu yota paivaa rukouskutsuja jo jonkunaikaa Aasiassa, mut en vissiin viela ollu seonnu, vaan joku oli vaan vahan innostunu ja vetanyt astetta kuuluvammat setit minareetista. Melko hammentavaa.
Muutaman yon Gileilla oleilun jalkeen suunnattiinkin takas Balille. Oltiin tosiaan buukattu etukateen fastboat, joka oli kylla aikamoista aallokkotykitysta, mut silti oon sita mielta ettei se ollu mitaan verrattuna tulomatkaan hitaalla lautalla. Etsiskeltiin majoitus Kutalta muutamaksi yoksi ja kaytiin syomassa illalla Terjan ja Annin kanssa, jotka oli tulleet sinne Kuliksesta jo aikasemmin ja jo alottelemassa opintoja Balilla. Seuraavana paivana (ja vahan yollakin jo) herattiinkin Minnan kaa ikavaan yllariin, Bali-bellyyn! Meilla nousi vahan kuumekin, joten olin aluks ihan varma et nyt olin saanu malarian tai dengue-kuumeen, joista varsinkin jalkimmainen ois voinut ollakin mahollinen, koska olin Gilien jaljilta aika hyttysten syoma. Onneks malariaa vastaan olin sentaan syony laakkeet, mika vahan rauhotti mielta. Edu kutsui kuitenkin laakarin paikalle, joka maarasi taas vaihteeks vahan antibioottikuuria kehiin ja niinpa oltiin sitten Minnan kaa taas vahan aikaa kipeina ja toipilaina. Jouduttiin siis vahan muokkaamaan alkuperaisia suunnitelmia ja malttaa ottamaan yks paiva taysin lepia mut seuraavana paivana voitiin onneks sen verran paremmin, et paastiin saarikierrokselle.
Oltiin buukattu retki, jossa yhdistettiin koskenlaskua ja Balin nahtvyyksia. Meilla kavi sinansa ihan hyva tuuri, ettei paasty retkelle edellisena paivana koska saatiin kolmistaan oma auto ja opas-kuski, kun ei ollut muita lahtijoita sina paivana. Koskenlasku oli jotain aivan sanoinkuvailematonta, ei siis valttamatta hyvassa mielessa. Oon aikasemmin ollut laskemassa koskea Kroatiassa, jossa kokemus oli erittain siisti, mut nyt saatiin lahinna pelata henkemme edesta. Veneessa oli liikaa ihmisia (mun ja Edun valissa ylimaaraisena maailman arsyttavin aussilainen pikkupoika, joka roikkui meidn jaloissa vakivaltaisesti ja hoki koko ajan kuinka me kuollaan sinne), paatti juuttui jatkuvasti kiviin koska koski oli niin matala, kapee ja taynna isoja kivenlohkareita, ei saatu juuri mitaan ohjeita ennen kun meidat vaan sysattiin koskeen ja lisaks kyseinen paiva ei ollu mitenkaan erityisen lammin varsinkaan balilaisessa mittakaavassa, koska tassa vaiheessahan satoi melkeen kaatamalla. No, silti taytyy myontaa et maisemat oli hienot ja ainakin tan kokemuksen jalkeen osaa taas arvostaa elamaa ja sita etta kaikki raajat on tallella ja toimii edelleen.
Koskenlaskun jalkeen kaytiin tsekkaamassa Balin tulivuori, riispeltoja, temppeleita & monkey forest ja paastiin maistelemaan paikallisii kahveja, teita ja kaakaoita. Muut jutut oli tosi jees, mut monkey forestissa seurasi vahan lisaa eponnea kun villiapina hyppasi puusta yhtkkia mun niskaan (en ees kantanut mitaan evaita tai esineita joita se ois voinu haluta pollia) ja raapi vahasen mun selkaa, minka vuoksi sain sit jannittaa paasinko osaksi Balin vesikauhuepidemiaa. Onneks en ainakaan viela oo saanut tosta valikohtauksesta vesikauhua, mika sinansa on ihan positiivista. Bali-bellykipeilyn vuoksi kauheesti muuta ei ehdittykaan sitten Aasian puolella tehda, mika kylla harmittaa jonkun verran nain jalkeenpin. Varsinkin se, ettei ehditty kauan kaivattuun ja mika tarkeinta: halpaan balilaiseen spa:han ottamaan mani-pedeja ja hierontoja. Buu! Enka muuten ees nahnyt siella rantaa, vaikka majoituttiin Kuta Beachilla..oho. Onneks oon kuullut etta siina rannassa ei kauheesti oo mitaan missattavaa kun niin pilattu se alkaa vissiin olla. Muutenkin Kutan alue oli aika karuhko..aika nopeesti sai kyllastya jatkuvaan riivaukseen (you need transport, yes? bike bike bike! transport?? drugs?? U sexy tonight, yes!) ja toivottomiin hintatinkimisiin. Kutan ulkopuolisilta alueilta Balin saari vaikutti kylla viela tosi kauniilta, toivotaan etta se myos pysyy sellaisena vahan pidempaan.
Sitten olikin taas yksien hyvastien aika kun piti sanoa Edulle moikka taas vahaks aikaa. Edu lahti jatkamaan Aasian kiertelya ja me Minnan kaa kahestaan kohti Kiwilandiaa. Lennettiin ekaks Kuala Lumpuriin takasin (selamat datang ke Kuala Lumpur taas kerran siis), koska sielta oli meidan lento Melbournen kautta Aucklandiin. Aika urpolta tuntui kun suhataan edes takasin talla pallon puolikkaalla, mut lennot oli jo ostettu ajat sitten ja minkas teet jos haluut olla tiettyna aikana ja tiettyjen ihmisten kanssa tietyssa paikassa..No, matka oli jokatapauksessa tosi rankka, varsinkin kun meidan koneen vaihto ausseissa oli keskella yota ja jouduttiin venailemaan Melbournen kentalla n. klo kolmesta aamu seitsemaan et paastiin taas koneeseen nukkumaan. Aucklandissa oltiinkin sit pari ekaa paivaa aika paskana vasymyksesta ja pyhitettiin ekat kolme yota ja paivaa chillimmalle meiningille. Buukattiin kahden hengen huone kun paatettiin pitaa viela vahan taukoa dormeista, etta saataisiin nukkuu rauhassa, koska pikkuhiljaa jatkuva paikan vaihtaminen ja rinkan purkaminen ja pakkaaminen on alkanut vaatia veronsa.
Aucklandista ostettiin InterCityn bussipassit ja lahdettiin taas eteenpin. Alunperin tarkotuksena oli kiertaa kuukaudessa kiwilandian molemmat saaret niin hyvin kun mahdollista ja ollaan siina aika hyvin onnistuttukin, tosin tahti on ollut aika tiukka. Vahan mietityttaa et olisko ollu kuitenkin parempi vuokrata oma auto, mut bussimatkustuksessakin on ollut puolensa. Saa ainakin vapaasti nauttia maisemista bussinikkunasta sen sijaan, etta tarvis keskittya ajamiseen vaaranpuoleisessa liikenteessa, saa nukkua vapaasti kyydissa eika tarvii miettia reitteja, tankkauksia yms. Toisaalta olis ollu siisti paasta liikkumaan taysin omalla aikataululla, koska nyt on saattanut kulua kokonaisia paivia vaan bussissa istumiseen. Onneks naa paikallisbussitkin pysahtelee nakemisen arvosissa paikoissa ja huolella valituissa kuppiloissa niin joskus pelkstaan siirtyminen paikasta toiseen on ollut tosi mukavaa. Esimerkiks toissapaivana bussikuskin piti kayda nayttamassa bussia mekaanikolle niin se heitti meidat siks aikaa ihan mahtavaan pubiin keskelle ei mitaan odottelemaan. Niinpa paastiin nauttimaan kylmista olusista auringonpaisteessa ja ihastelemaan siina samalla maalaismaisemaa odotellessa. Usein kuskit heittaa myos aika yllattavan onnistunutta lappaa, tuntuu et varsinkin etelasaaren lansiosissa kuskeilla on ollut jotenkin ihan mielettoman onnistunut asenne niiden duuniin ja elamaan ylipaataan.
Ollaan talla hetkella etelasaaren pohjoisosassa Nelsonissa. Taalla meille onkin jaanyt ihanasti vahan enemman aikaa (5 yota) latailla taas akkuja ennen seuraavaa matkustusputkea. Ollaan matkattu nyt reitti Auckland-Paihia-Rotorua-Turangi-Wellington-Picton-Kaikoura-Christchurch-Dunedin-Queenstown-Franz Joseph-Nelson. Taytyy nyt alkuun hehkuttaa naita maisemia ja sita kuinka kaunis maa NZ on. Leuka on aika monta kertaa loksahtanut maahan saakka auki kun on katellut ymparilleen luonnossa. Turhapa edes yrittaa sanoin kuvailla naita nakymia, mut jos katsoo Lord of the Ringsia niin se miinus orkit ja suippokorvat plus hirvee maara lampaita ja lehmia on aikalailla se milta meidan bussinikkunasta nayttaa:) Parhaita kokemuksia tahan saakka on ollut mun synttaripaivan purjehdus delfiinien seassa, pienimuotoinen trekkailu Tongariron kansallispuistossa (taru sormusten herrasta Mordor), jossa meilla oli myos ihan mielettoman sydamellinen hostellinpitajaperhe, veneily Banks Peninsulan Akaroassa, maorikulttuurikokemus & kiwilinnut Rotoruassa, hyljeuinti Kaikourassa ja Milford Sound -risteily.
Mitaan sen hurjempaa extremea ei olla viela ainakaan tehty, koska vaikka niin hyvat mahikset kun taalla oliskin ties mihin extremekokeiluihin niin kaikki on taalla myos ihan jarjettoman kallista! Summat tuntuu ihan omaisuuksilta, varsinkin Aasian jalkeen. Queenstownissa tosin repastiin sen verran et kaytiin ottamassa tatskat, tai siis alunperin Minna meni ottamaan ja ma henkiseksi tueksi, mut kun munkin pidempaan vatvoma idea suunniteltiin siina odotellessa mulle sen verran hyvin valmiiksi niin ei auttanut kun kavella pari tuntia myohemmin takasin kyseiseen tatskastudioon istumaan itsekin piinapenkkiin. "What's the point of resisting?" sanoikin iso tatuoitu mies (elephant man:) tiskin takaa kun naki et tulin harkintahappihyppelyn jalkeen takasin...well, I couldn't resist. Yllatyin kuinka samalainen tatskaneulan aani ja tunne on epilaattorin kanssa, mita miehet oikeen valittaa jos tatuointi sattuu? Naiset kokee moista kipua harva se paiva ;) Skydivet ja benjihypyt saa kuitenkin rahansaastosyista siis odottaa viela ainakin vahan aikaa, varsinkin nyt kun oon vahan huolissani muutenkin mun budjetin riittvyydesta...jaiks.
Isommista kaupungeista oon tykanny varsinkin Wellingtonista ja Queenstownista. Auckland oli kanssa ihan siisti, siella majoituttiin vahan kauempana keskustasta Mt Edenissa, jossa oli natit maisemat, kivoja kahviloita ja maailman parasta moccachinoa :P. Siella sain mys billabongilta ihan mojovan kolmasosan alennuksen kun vaan ilmotin myyjalle ettei mulla oo varaa siihen reppuun jonka haluisin, oujee. Tapahtuisko moista ikina Suomessa? Taalla of course ja no worries. Wellingtonin satama oli tosi kaunis ja kaupunki muutenkin siisti, siell oli vahan boheemimpi meininki mun mielesta kun muissa meidan nakemissa kaupungeissa, tosi kivoja kauppoja ja vaihteeksi taas kahviloitakin. Ollaan kayty aika paljon kahvilla taalla, ilmeisesti Aasian aikanen vierotus ei ollutkaan niin tehokas kun aateltiin..no toisaalta, miks pitais vastustella tassakaan asiassa?:) Dunedinista mulle ei oikeen jaanyt minkaanlaista kokonaiskuvaa, koska oltiin siella vaan yks yo ja sina iltana satoi. Joten sen sijaan et oltaisiin kierretty nahtvyyksia tai kuokittu opiskelijabileissa, mentiinkin katsomaan valkokankaalta kuinka James Franco jyystaa oman katensa irti, allo kohtaus mut hyva leffa!
Keskiviikona lahetaankin sitten jo pikkuhiljaa kohti paluuta Australiaan, otetaan nimittain aamulla bussi Pictoniin, sielta takasin lautta Wellingtoniin, josta yobussi Aucklandiin, josta meidan lento lahtee kohti Sydneyta torstai-iltana. Ollaan buukattu Sydneysta toinen yobussi Gold Coastille, joka onkin mun tuleva koti sitten seuraavat 4 kuukautta. Jannaa! Kamppaahan tms. mulla ei viela ole ja muutenkin jarjestelyt kurssien suhteen yms. vahan retuperallaan, mut eikohan mua siella sitten yliopiston puolesta auteta ja asiat jotenkin jarjesty..toivotaan! Kirjotan kuitenkin sit lisaa kodittomana jostain aussien rajavartiosta ilman viisumia, kamppaa ja haatouhan alla..:D Ta!
Gileilla ilmat muuttu melko sateisiksi ja tuulisiksi (mm. yhden trooppisen sadekuuron seurauksena melkeen koko Gili Trawangan suunnilleen tulvi) mutta saatiin onneks nauttia viela vahan auringostakin ja paastiin meidan snorklausretkelle, joka tosin ei kestanyt ihan niin pitkaan kun alunperin oli tarkotus, koska iltapaiva muuttui niin epavakaiseksi. Snorkalaaminen oli kuitenkin ihan parasta, nahtiin korallien ja kalojen seassa myos isoja merikilpikonnia, jotka uiskenteli meidan vieressa. Niin siisteja! Yhessa vaiheessa havahduttiin yhtakkia merenalaisesta elamasta minareetin rukouskutsuun, joka kuului snorklausputkesta (joo, en tieda miten se on mahdollista) meren pinnan alle ja noustiin vuorotellen pintaan ihmettelemaan mika meteli meidan snorklausputkista oikeen tunkeutuu. Aluks aattelin et oon tullu hulluks kun oon kuunnellu yota paivaa rukouskutsuja jo jonkunaikaa Aasiassa, mut en vissiin viela ollu seonnu, vaan joku oli vaan vahan innostunu ja vetanyt astetta kuuluvammat setit minareetista. Melko hammentavaa.
Muutaman yon Gileilla oleilun jalkeen suunnattiinkin takas Balille. Oltiin tosiaan buukattu etukateen fastboat, joka oli kylla aikamoista aallokkotykitysta, mut silti oon sita mielta ettei se ollu mitaan verrattuna tulomatkaan hitaalla lautalla. Etsiskeltiin majoitus Kutalta muutamaksi yoksi ja kaytiin syomassa illalla Terjan ja Annin kanssa, jotka oli tulleet sinne Kuliksesta jo aikasemmin ja jo alottelemassa opintoja Balilla. Seuraavana paivana (ja vahan yollakin jo) herattiinkin Minnan kaa ikavaan yllariin, Bali-bellyyn! Meilla nousi vahan kuumekin, joten olin aluks ihan varma et nyt olin saanu malarian tai dengue-kuumeen, joista varsinkin jalkimmainen ois voinut ollakin mahollinen, koska olin Gilien jaljilta aika hyttysten syoma. Onneks malariaa vastaan olin sentaan syony laakkeet, mika vahan rauhotti mielta. Edu kutsui kuitenkin laakarin paikalle, joka maarasi taas vaihteeks vahan antibioottikuuria kehiin ja niinpa oltiin sitten Minnan kaa taas vahan aikaa kipeina ja toipilaina. Jouduttiin siis vahan muokkaamaan alkuperaisia suunnitelmia ja malttaa ottamaan yks paiva taysin lepia mut seuraavana paivana voitiin onneks sen verran paremmin, et paastiin saarikierrokselle.
Oltiin buukattu retki, jossa yhdistettiin koskenlaskua ja Balin nahtvyyksia. Meilla kavi sinansa ihan hyva tuuri, ettei paasty retkelle edellisena paivana koska saatiin kolmistaan oma auto ja opas-kuski, kun ei ollut muita lahtijoita sina paivana. Koskenlasku oli jotain aivan sanoinkuvailematonta, ei siis valttamatta hyvassa mielessa. Oon aikasemmin ollut laskemassa koskea Kroatiassa, jossa kokemus oli erittain siisti, mut nyt saatiin lahinna pelata henkemme edesta. Veneessa oli liikaa ihmisia (mun ja Edun valissa ylimaaraisena maailman arsyttavin aussilainen pikkupoika, joka roikkui meidn jaloissa vakivaltaisesti ja hoki koko ajan kuinka me kuollaan sinne), paatti juuttui jatkuvasti kiviin koska koski oli niin matala, kapee ja taynna isoja kivenlohkareita, ei saatu juuri mitaan ohjeita ennen kun meidat vaan sysattiin koskeen ja lisaks kyseinen paiva ei ollu mitenkaan erityisen lammin varsinkaan balilaisessa mittakaavassa, koska tassa vaiheessahan satoi melkeen kaatamalla. No, silti taytyy myontaa et maisemat oli hienot ja ainakin tan kokemuksen jalkeen osaa taas arvostaa elamaa ja sita etta kaikki raajat on tallella ja toimii edelleen.
Koskenlaskun jalkeen kaytiin tsekkaamassa Balin tulivuori, riispeltoja, temppeleita & monkey forest ja paastiin maistelemaan paikallisii kahveja, teita ja kaakaoita. Muut jutut oli tosi jees, mut monkey forestissa seurasi vahan lisaa eponnea kun villiapina hyppasi puusta yhtkkia mun niskaan (en ees kantanut mitaan evaita tai esineita joita se ois voinu haluta pollia) ja raapi vahasen mun selkaa, minka vuoksi sain sit jannittaa paasinko osaksi Balin vesikauhuepidemiaa. Onneks en ainakaan viela oo saanut tosta valikohtauksesta vesikauhua, mika sinansa on ihan positiivista. Bali-bellykipeilyn vuoksi kauheesti muuta ei ehdittykaan sitten Aasian puolella tehda, mika kylla harmittaa jonkun verran nain jalkeenpin. Varsinkin se, ettei ehditty kauan kaivattuun ja mika tarkeinta: halpaan balilaiseen spa:han ottamaan mani-pedeja ja hierontoja. Buu! Enka muuten ees nahnyt siella rantaa, vaikka majoituttiin Kuta Beachilla..oho. Onneks oon kuullut etta siina rannassa ei kauheesti oo mitaan missattavaa kun niin pilattu se alkaa vissiin olla. Muutenkin Kutan alue oli aika karuhko..aika nopeesti sai kyllastya jatkuvaan riivaukseen (you need transport, yes? bike bike bike! transport?? drugs?? U sexy tonight, yes!) ja toivottomiin hintatinkimisiin. Kutan ulkopuolisilta alueilta Balin saari vaikutti kylla viela tosi kauniilta, toivotaan etta se myos pysyy sellaisena vahan pidempaan.
Sitten olikin taas yksien hyvastien aika kun piti sanoa Edulle moikka taas vahaks aikaa. Edu lahti jatkamaan Aasian kiertelya ja me Minnan kaa kahestaan kohti Kiwilandiaa. Lennettiin ekaks Kuala Lumpuriin takasin (selamat datang ke Kuala Lumpur taas kerran siis), koska sielta oli meidan lento Melbournen kautta Aucklandiin. Aika urpolta tuntui kun suhataan edes takasin talla pallon puolikkaalla, mut lennot oli jo ostettu ajat sitten ja minkas teet jos haluut olla tiettyna aikana ja tiettyjen ihmisten kanssa tietyssa paikassa..No, matka oli jokatapauksessa tosi rankka, varsinkin kun meidan koneen vaihto ausseissa oli keskella yota ja jouduttiin venailemaan Melbournen kentalla n. klo kolmesta aamu seitsemaan et paastiin taas koneeseen nukkumaan. Aucklandissa oltiinkin sit pari ekaa paivaa aika paskana vasymyksesta ja pyhitettiin ekat kolme yota ja paivaa chillimmalle meiningille. Buukattiin kahden hengen huone kun paatettiin pitaa viela vahan taukoa dormeista, etta saataisiin nukkuu rauhassa, koska pikkuhiljaa jatkuva paikan vaihtaminen ja rinkan purkaminen ja pakkaaminen on alkanut vaatia veronsa.
Aucklandista ostettiin InterCityn bussipassit ja lahdettiin taas eteenpin. Alunperin tarkotuksena oli kiertaa kuukaudessa kiwilandian molemmat saaret niin hyvin kun mahdollista ja ollaan siina aika hyvin onnistuttukin, tosin tahti on ollut aika tiukka. Vahan mietityttaa et olisko ollu kuitenkin parempi vuokrata oma auto, mut bussimatkustuksessakin on ollut puolensa. Saa ainakin vapaasti nauttia maisemista bussinikkunasta sen sijaan, etta tarvis keskittya ajamiseen vaaranpuoleisessa liikenteessa, saa nukkua vapaasti kyydissa eika tarvii miettia reitteja, tankkauksia yms. Toisaalta olis ollu siisti paasta liikkumaan taysin omalla aikataululla, koska nyt on saattanut kulua kokonaisia paivia vaan bussissa istumiseen. Onneks naa paikallisbussitkin pysahtelee nakemisen arvosissa paikoissa ja huolella valituissa kuppiloissa niin joskus pelkstaan siirtyminen paikasta toiseen on ollut tosi mukavaa. Esimerkiks toissapaivana bussikuskin piti kayda nayttamassa bussia mekaanikolle niin se heitti meidat siks aikaa ihan mahtavaan pubiin keskelle ei mitaan odottelemaan. Niinpa paastiin nauttimaan kylmista olusista auringonpaisteessa ja ihastelemaan siina samalla maalaismaisemaa odotellessa. Usein kuskit heittaa myos aika yllattavan onnistunutta lappaa, tuntuu et varsinkin etelasaaren lansiosissa kuskeilla on ollut jotenkin ihan mielettoman onnistunut asenne niiden duuniin ja elamaan ylipaataan.
Ollaan talla hetkella etelasaaren pohjoisosassa Nelsonissa. Taalla meille onkin jaanyt ihanasti vahan enemman aikaa (5 yota) latailla taas akkuja ennen seuraavaa matkustusputkea. Ollaan matkattu nyt reitti Auckland-Paihia-Rotorua-Turangi-Wellington-Picton-Kaikoura-Christchurch-Dunedin-Queenstown-Franz Joseph-Nelson. Taytyy nyt alkuun hehkuttaa naita maisemia ja sita kuinka kaunis maa NZ on. Leuka on aika monta kertaa loksahtanut maahan saakka auki kun on katellut ymparilleen luonnossa. Turhapa edes yrittaa sanoin kuvailla naita nakymia, mut jos katsoo Lord of the Ringsia niin se miinus orkit ja suippokorvat plus hirvee maara lampaita ja lehmia on aikalailla se milta meidan bussinikkunasta nayttaa:) Parhaita kokemuksia tahan saakka on ollut mun synttaripaivan purjehdus delfiinien seassa, pienimuotoinen trekkailu Tongariron kansallispuistossa (taru sormusten herrasta Mordor), jossa meilla oli myos ihan mielettoman sydamellinen hostellinpitajaperhe, veneily Banks Peninsulan Akaroassa, maorikulttuurikokemus & kiwilinnut Rotoruassa, hyljeuinti Kaikourassa ja Milford Sound -risteily.
Mitaan sen hurjempaa extremea ei olla viela ainakaan tehty, koska vaikka niin hyvat mahikset kun taalla oliskin ties mihin extremekokeiluihin niin kaikki on taalla myos ihan jarjettoman kallista! Summat tuntuu ihan omaisuuksilta, varsinkin Aasian jalkeen. Queenstownissa tosin repastiin sen verran et kaytiin ottamassa tatskat, tai siis alunperin Minna meni ottamaan ja ma henkiseksi tueksi, mut kun munkin pidempaan vatvoma idea suunniteltiin siina odotellessa mulle sen verran hyvin valmiiksi niin ei auttanut kun kavella pari tuntia myohemmin takasin kyseiseen tatskastudioon istumaan itsekin piinapenkkiin. "What's the point of resisting?" sanoikin iso tatuoitu mies (elephant man:) tiskin takaa kun naki et tulin harkintahappihyppelyn jalkeen takasin...well, I couldn't resist. Yllatyin kuinka samalainen tatskaneulan aani ja tunne on epilaattorin kanssa, mita miehet oikeen valittaa jos tatuointi sattuu? Naiset kokee moista kipua harva se paiva ;) Skydivet ja benjihypyt saa kuitenkin rahansaastosyista siis odottaa viela ainakin vahan aikaa, varsinkin nyt kun oon vahan huolissani muutenkin mun budjetin riittvyydesta...jaiks.
Isommista kaupungeista oon tykanny varsinkin Wellingtonista ja Queenstownista. Auckland oli kanssa ihan siisti, siella majoituttiin vahan kauempana keskustasta Mt Edenissa, jossa oli natit maisemat, kivoja kahviloita ja maailman parasta moccachinoa :P. Siella sain mys billabongilta ihan mojovan kolmasosan alennuksen kun vaan ilmotin myyjalle ettei mulla oo varaa siihen reppuun jonka haluisin, oujee. Tapahtuisko moista ikina Suomessa? Taalla of course ja no worries. Wellingtonin satama oli tosi kaunis ja kaupunki muutenkin siisti, siell oli vahan boheemimpi meininki mun mielesta kun muissa meidan nakemissa kaupungeissa, tosi kivoja kauppoja ja vaihteeksi taas kahviloitakin. Ollaan kayty aika paljon kahvilla taalla, ilmeisesti Aasian aikanen vierotus ei ollutkaan niin tehokas kun aateltiin..no toisaalta, miks pitais vastustella tassakaan asiassa?:) Dunedinista mulle ei oikeen jaanyt minkaanlaista kokonaiskuvaa, koska oltiin siella vaan yks yo ja sina iltana satoi. Joten sen sijaan et oltaisiin kierretty nahtvyyksia tai kuokittu opiskelijabileissa, mentiinkin katsomaan valkokankaalta kuinka James Franco jyystaa oman katensa irti, allo kohtaus mut hyva leffa!
Keskiviikona lahetaankin sitten jo pikkuhiljaa kohti paluuta Australiaan, otetaan nimittain aamulla bussi Pictoniin, sielta takasin lautta Wellingtoniin, josta yobussi Aucklandiin, josta meidan lento lahtee kohti Sydneyta torstai-iltana. Ollaan buukattu Sydneysta toinen yobussi Gold Coastille, joka onkin mun tuleva koti sitten seuraavat 4 kuukautta. Jannaa! Kamppaahan tms. mulla ei viela ole ja muutenkin jarjestelyt kurssien suhteen yms. vahan retuperallaan, mut eikohan mua siella sitten yliopiston puolesta auteta ja asiat jotenkin jarjesty..toivotaan! Kirjotan kuitenkin sit lisaa kodittomana jostain aussien rajavartiosta ilman viisumia, kamppaa ja haatouhan alla..:D Ta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)